Herätä nukkuva pääomasi

Monen kodin kaapeissa ja komeroissa piileskelee unohdettua pääomaa – hyväkuntoista, käyttökelpoista tavaraa, joka on jäänyt vaille käyttöä. Olipa kyseessä väärän kokoinen kevättakki, vähän käytetyt urheiluvälineet tai lähes käyttämättömät keittiötarvikkeet, nämä tavarat ovat usein rahanarvoisia, mutta silti ne makaavat kaappien perällä vain viemässä tilaa.

Loistava kestävän arjen tapa on tehdä kausitarkistus aina ennen uuden sesongin alkua. Näin tarpeettomista tavaroista pääsee sujuvammin oikea-aikaisesti eroon, ja saattaa itsekin löytää tarpeeseen oikean kauden kierrossa olevia tavaroita. Vai tarvitseeko joku juuri kuumeisesti tonttulakkeja ja jouluvaloja? Tuskin. Todennäköisesti kaapeista löytyy jotain lähestyvään kevääseen, mikä voisi palvella paremmin jossain muualla. Rytmillä on väliä, se tuo ajankohtaista tarjontaa runsaammin tarjolle, jolloin myös ihmiset kokevat, että he löytävät helpommin käytettynä vaihtoehtoja, itselleen tai vaikka lahjaksi.

Nukkuvan tavarapääoman ongelma on osa suurempaa kokonaisuutta. Maailman kiertotalousvaje on huomattava – vain noin 8 prosenttia maailman taloudesta toimii kiertotalouden periaatteilla. Tämä tarkoittaa, että yli 90 prosenttia kaikista materiaaleista ei kierrä uudelleen hyödynnettäväksi. Suomessa tilanne on vielä heikompi: olemme EU:n häntäpäässä, vain noin 4 prosentin kierrätysasteella. Tämä on kestävyysongelma, johon meistä jokainen voi vaikuttaa arjen valinnoilla.

Lauttasaarelaiset voivat näyttää esimerkkiä kestävien valintojen edelläkävijänä. Taloyhtiöt voisivat ideoida yhteiset kellarikomeroiden kausisiivouksen ja innostaa asukkaita tempaukseen yhdessä. Nyt olisi täydellinen aika käydä komerot ja autotallit läpi ja laittaa tarpeettomat kevättavarat kiertoon. Hiilineutraali Lauttasaari 2030 perinteinen Kierrätysrieha järjestetään jälleen toukokuun lopussa – se on erinomainen tilaisuus myös antaa tavaroille uusi elämä ja löytää mahdollisesti itsekin jotain tarpeellista kierrätettynä.

Ottamalla uusi rytmi käyttöön kodin tavarakuormaa kevenee ja jatkossa arjen valinnoista tulee aavistuksen kestävämpiä, ja ehkä tutustutaan uuteen naapuriinkin. Tehdään yhdessä kestävyysloikka arjessa. Siitä tulee hyvä mieli – ja luonto kiittää!

Smarta byten för en hållbar vardag!

Låt oss ta ett steg mot en mer hållbar vardag genom att skapa en ny rytm i hur vi använder och cirkulerar våra saker. Inför varje ny säsong är det en bra idé att gå igenom skåp och förråd, precis som en ”inköpare”, för att se vad som verkligen behövs och vad som kan få nytt liv hos någon annan. Bara en liten del av världens material återvinns, och Finland ligger långt efter i cirkulär ekonomi – men vi kan vara föregångare på Drumsö! Genom att låta våra saker cirkulera minskar vi avfall, sparar resurser och gör gott både för miljön och oss själva

Teksti ja kuva: Elina Ali-Melkkilä