Ylikulutuksen huuruisia valintoja vai kestäviä tekoja?
Juuri nyt eletään ylikuluttamisen mustaa kautta. Tuskin Halloween-koristeet on kerätty pois, kun markkinakoneistot virittävät uusia houkutuksia: Black Fridayn supertarjouksia ja “viimeisiä mahdollisuuksia” joka suuntaan. On toki mukavaa, että pimeään aikaan on juhlahenkeä, mutta olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä ilon aikaansaamiseksi oikeasti tarvitaan – ja kenen etuja ylikuluttaminen lopulta palvelee.
Kaupan liiton mukaan vuoden 2024 Black Friday oli jälleen verkkokaupan vilkkain sesonki, ja ostoksia tehtiin satojen miljoonien eurojen arvosta. Kuluttajaliitto muistuttaa, että monet alennukset ovat näennäisiä: hintoja nostetaan ennen kampanjoita, jolloin “tarjous” näyttää paremmalta kuin onkaan. Heräteostokset kuormittavat luontoa, kasvattavat jätemääriä ja aiheuttavat usein suuren palautusrumban (kuluttajaliitto.fi).
Vastuullisuudesta puhutaan laajasti, mutta samaan aikaan kuluttajia houkutellaan ostamaan enemmän kuin koskaan. Todellinen vastuullisuus ei synny tarjousviikoilla, vaan pienissä arjen päätöksissä – niissä, joissa pysähdytään miettimään, mitä oikeasti tarvitaan.
Viime viikolla Lauttasaaren kauppakeskuksessa tuli vastaan joukko lapsia, jotka hymyillen kysyivät: “Haluaisitko ostaa partiolaisten joulukalenterin?” He kertoivat iloisina olevansa Tammitassut-ryhmän sudenpentuja. He eivät myyneet muovikrääsää tai keinotekoista “joulufiilistä”, vaan jotain arvokkaampaa – yhteisöllisyyttä, rohkeutta ja yhdessä tekemisen iloa.
Parin kympin kalenterikauppojen jälkeen kotimatkalla ajattelin tätä kohtaamista, miten hyvä mieli jäi ilman yhtään turhaa tavaraa. Se muistutti taas kestävien valintojen merkityksestä ja ilosta tukea paikallista harrastustoimintaa. Sen sijaan, että tarjousviikot ohjaavat päätöksiämme, voisimme opetella muuttamaan kulutustapojamme. Kokeillaan Kuluttajaliiton vinkkiä: 48 tunnin harkinta-aikaa ennen seuraavaa ostopäätöstä. Lyhytkin pysähtyminen auttaa erottamaan todellisen tarpeen hetkellisestä mielijohteesta. Pyritään kuluttamisessa suosimaan paikallisia palveluita, panostetaan kotimaiseen työhön ja laatuun ja pidennetään tavaroiden elinkaarta korjaamalla, lainaamalla ja jakamalla.
Vaatii sisukkuutta muuttaa omia tapoja, mutta juuri pienistä, toistuvista valinnoista alkaa kestävämpi arki – ja tunne, josta jää hyvä mieli sekä itselle että toisille.
Det krävs envishet för att ändra sina konsumtionsvanor, men en hållbar vardag byggs steg för steg genom små, genomtänkta val. Låt oss prova Konsumentförbundets tips: ta en paus på 48 timmar före nästa köp – det hjälper dig att skilja mellan verkligt behov och tillfällig impuls. Varje liten handling räknas.
Teksti ja kuva: Elina Ali-Melkkilä